Rahdinmetsästäjät

Kausi 1, 10/10. Sankari ja Veijari. Atlas ja Juha hikoilevat rekan nupissa ja Juha saa tehtävän ratkaistavakseen. Heikki ja Elina vierailevat maailman suurimmalla rekkastopilla. Muutkin rahdinmetsästäjät suuntaavat kohti kotia. (2021)(U)

Livet – suomenruotsalaisia tarinoita

Helsinkiläinen Frida Krohn suhtautuu intohimoisesti näyttelemiseen. Teatterikorkeakouluun on kuitenkin hyvin vaikea päästä, ja hylkääminen tuntuu raskaalta. Frida ei suostu silti luovuttamaan – jonakin päivänä hän vielä saa opiskelupaikan! Siihen asti hän kehittää mielikuvitustaan leikin mestareiden eli lasten kanssa. Toimittaja: Mathias Gustafsson.

Rahdinmetsästäjät

Kausi 1, 9/10. Amerikassa kaikki on isompaa. Pihvinsyöntikilpailu saa Juhan ja Atlaksen hikoilemaan. Onnistuuko kaksikko syömään 2 kg:n pihvin lisukkeineen tunnissa? Tien päällä hikoillaan kuin saunassa -ja haaveillaan saunasta. (2021)(U)

Livet – suomenruotsalaisia tarinoita

Mari Lindström viihtyi jo lapsena isänsä viljatilalla Kirkkonummella, mutta hänelle ei ollut mitenkään itsestään selvää, että hän ryhtyisi aikuisena tilalliseksi. Mari työskenteli muutaman vuoden rajavalvonnan parissa, mutta sitten hän päätti jatkaa isän tilaa. Nykyään hän vastaa yksin sadasta lehmästä ja viidestä hevosesta. Toimittaja: Carina Bruun.

Summertide – Kotilahden kutsu (12)

Kausi 1, 4/52. Tunteet puntarissa. Martin suututtaa kalastajat uusimmalla ehdotuksellaan. Tristan joutuu testiin päästäkseen mukaan surffaajien jengiin. Rebecca ja Gavin sopivat riitansa, mutta onko Rebecca täysillä mukana suhteessa?

Kesäkasvo

Kesäkasvo on virkistävä ja inspiroiva ohjelmasarja Ylen aamussa. Ainutlaatuisia henkilökuvia ajankohtaisista vieraista koko kesän ajan. Sarja korostaa positiivisuutta ja kesäistä iloa. Vieraat jakavat henkilökohtaisia vinkkejä kesän viettoon, kuten matkakohteita, harrastuksia ja rentoutumisvinkkejä. Ylen aamun Kesäkasvo tuo piristystä ja inspiraatiota aamuihin. Ohjelman uusinta esitetään TV1:ssä samana päivänä klo 18.20.

Metsien kätkemä

Kausi 1, 2/9. Lohjan lehdot ja Paavolan tammi. Lohjan luonto on innostanut taiteilijoita Lönnrotista Amorphiksen laulajaan, Tomi Joutseneen. Matkustamme suomalaiseen sielunmaisemaan, lehtoihin ja luoliin, sekä kohtaamme pyhän tammen. (U)

Kirjava luonto

Kausi 2, 1/25. Merimetsot. Ihastele merimetson sukellustaitoja.